Tässä blogiosiossa kaikki tieto ei ole välttämättä tarkastettua ja koetankin olla huomaavainen asioiden esiintuomisessa, mutta kuitenkin niin että asioissa säilyisi tuoreus ja uutismainen ote. Jos sinulla on kommentoitavaa tai haluat muuttaa jotakin esilletullutta asiaa tai vain purnata, voit tehdä sen mielellään kaskustelupalstalla blogikommentit. (vasen valikko). T: Hilde Neero

 

25.11.09  Ehi

Teatteritarjonta on runsasta pääkaupunkiseudulla, nyt ehkä vilkkaimmillaan, mutta kesäteatterit vasta hiovat ohjelmistoaan tai niinkuin Vuosaarten kesäteatteri  päättää joulukuussa ensikesän esityksestä. Tietenkin on jo moniakin "ehdokkaita" käyty hallituksen taholta kuin muissakin ryhmissä läpi, mutta päätökset tehdään joulukuun aikana.

Onkin hieman hullua, että kun edellinen näytäntökausi on ohi pitäisi olla samalla porukalla voimia alkaa samantien suunnittelemaan seuraavaa vuotta. Se yhtälö on mahdoton, eikä harrastajateatterissa ole siihen muutenkaan resursseja.

Kuitenkin avustuksia myöntävät tahot haluavat toiminta-avustushakemukset jo edellisen vuoden syksyllä, että heidän järjestelmänsä ehtii valita ja ruotia avustettavat tahot ja projektit.
Usein nämä avustushakemuksiin menenvät teatterikappaleet, ohjaajat, esitysajankohdat menevät uusiksi tai ainakin joiltain osin muuttuvat, mutta pahinta ei olekaan hakemukset, vaan mainonta ja markkinointi.
Pienellä teatterilla, joilla ei ole vakinaista henkilökuntaa mainonta ja markkinoiti on "tuskaa" sillä se tulisi olla täydellistä kuin ammattilaisten tekemää ehkä vieläkin parempaa.

Markkinoinnin aloitus täytyisi olla heti vuodenalusta käynnissä ja samanaikaisesti kun mainosmateriaali on valmista täytyisi tehdä jo sponsorointisopimuksia ja kerätä tukieuroja pienistä puroista,  myydä yrityksille ja yhteisöille ryhmäesityksiä. Tämä kaikki olisi oltava käynnissä, vaikka ohjelmistoa ei olisi vielä sovitukaan, ohjaaja ja tuottaja on valitsematta, musiikki, lavastus, puvustus, harjoitusaikataulut, palkat, tekijänoikeuskorvaukset, valot, äänet ovat sopimatta ym.

Kaikista suurin ongelma onkin kaiken toiminnan ajoittamissa se, että "ei tiedetä paljonko käytettävissä on rahaa vai onko sitä ollenkaan"? Tieto esim. Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksesta tulee yleensä ennen lomia, mutta on tullut joskus jälkeenkin (elokuussa).

Näistä syistä onkin erityisen tärkeää että meillä on aktiivisia toimijoita, joilla on jo olemassa valmiina ammattitaito tehtävissä, jota he ottavat hoitoonsa, mutta edelleenkin on talkootyö on korvaamatonta. Tämä porukka usein pyyteettä avustaa tai vastaa teatterin eri osa-alueista ja saa näin sosiaalista tyydytystä ja joskus jopa erityisoppia teatterityöstä. Talkooporukkaa ja avustajia kaivataan taas ensi kesäksi ja voit ilmoittautua mukaan laittamalla meiliä: posti@vuosaarenkesateatteri.com

Mutta ensi kesänäkin nähdään Vuosaaressa Kesäteatteria ja se onkin tärkeää vuosaarelaisessa kulttuurielämässä.